Koho muutti uuteen Konesaliin

Lisää tehoja ja toimintavarmuutta

Tapaninpäivänä 26.12.2018 Kohon palvelut muuttivat uuteen konesaliin. Janne Hemilä Kohon CTO kertoo mitä konesalin vaihdos käytännössä tarkoittaa.

– Kohon palvelimet siirrettiin Myyrmäestä Leppävaaraan, Etevä Tietopalvelun uuteen konesaliin. Uusi sali tarjoaa vSAN/SSD-levypinnan, joka on moninkertaisesti edellistä HD-levyjärjestelmää nopeampi. Vaihdoksen myötä Kohon suorituskyky on lisääntynyt yli sadalla prosentilla. Asiakkaalle tämä näkyy  latausaikojen jopa puoliintumisena. Etenkin isoja tietomääriä käsittelevät raportit hyötyvät tästä merkittävästi, Hemilä kertoo.

Palvelut ovat ennallaan

Konesalin vaihdos ei vaikuta Kohon tarjoamien palveluiden sisältöön ja muutos ei vaadi asiakkailta mitään toimenpiteitä. Parempaa toimintavarmuutta on sen sijaan luvassa.

– Meillä on ollut säännöllisesti vuosittain tapauksia, jolloin kolmannen osapuolen runkoverkon huoltotyöt ovat viivästyneet, ja tämän vuoksi palvelu on ollut poissa käytöstä joitakin tunteja huoltoikkunan ulkopuolella. Uudessa salissa on kahdennettu kuituyhteys, joka ehkäisee tämänkaltaisia ongelmia. Toiminta ei ole enää kiinni yksittäisestä yhteydentarjoajasta, Hemilä iloitsee.

Vuonna 2019 enemmän aikaa asiakkaiden kehitysideoille

Konesalin vaihdos on viimeinen osa isompaa projektia, jota Kohossa on tehty taustalla vuoden 2018 aikana.

– Kuluneen vuoden aikana olemme tehneet rakenteellisia muutoksia Kohon infrastruktuuriin, jotka parantavat järjestelmän skaalautuvuutta ja ylläpidettävyyttä nyt ja tulevaisuudessa. Nyt kun muutokset on saatu tehtyä, meillä jää enemmän aikaa taas itse järjestelmän kehittämiseen ja parantamiseen. Kehitysideoita otamme ilolla vastaan, Hemilä vinkkaa.

Luvut pöytään

Alla olevassa kuvassa ovat luvut kahdelta päivältä  20.12. (ennen siirtoa) ja  27.12. (siirron jälkeen), kahdentoista tunnin ajanjaksoilta vertailtuna. Konesali vaihdoksen jälkeen Koho on toiminut huomattavasti nopeammin. 60 % pudotus vasteajoissa vastaa nopeuden kasvua 150 %lla.

Kiinnostuitko järjestelmästä? Pyydä ilmainen etädemo. 

Sinua voisi kiinnostaa myös

Colliers Finlandille Kohon toiminnanohjausjärjestelmä käyttöön

Tiedote heinäkuu 2021 Colliers on johtava ja monipuolinen asiatuntijapalvelu- ja sijoituspalveluyritys, joka toimii 67 maassa ja työllistää yli 15 000 …

Lue lisää

Koho toimitti toiminnanohjausjärjestelmän Provincialle

Tiedote kesäkuu 2021 Provincia Oy on kehittyvä ja kehittävä, korkeatasoisia henkilöstö- ja taloushallinnon palveluja tuottava yritys. Heillä on noin sadan …

Lue lisää

Accountor valitsi Kohon toiminnanohjauksen

Tiedote toukokuu 2021 Suomen suurimpiin taloushallintoalan konserneihin kuuluva Accountor uudisti toiminnanohjausjärjestelmänsä vastaamaan liiketoiminnan nykyisiä tarpeita. Accountor on talous- ja henkilöstöhallinnon …

Lue lisää

Haluaisitko kuulla lisää?
Varaa aika etäesittelyyn!

Tilaa maksuton etäesittely ja anna Kohon vakuuttaa. Käymme henkilökohtaisen esittelyn aikana läpi yrityksesi myynti- ja laskutusprosessit ja autamme tehostamaan myyntiä sekä säästämään jopa 87 % laskutuskuluissa. Etäesittely ei velvoita sinua mihinkään, ja saat paremman näkemyksen siitä, kuinka Koho auttaisi juuri sinun yritystäsi.