Apua saa nopeasti ja kehitystoiveet otetaan huomioon – Mediatilille yksi Kohon parhaita asioita on asiakaspalvelu

Mediatili logo

Mediatili Oy on täyden palvelun tilitoimisto kaikkialla Suomessa. Mediatili on innokas oppimaan uutta ja jakamaan osaamistaan eteenpäin, asiakkaista huolenpitävä kasvuhaluinen asiantuntijaorganisaatio, jossa on töissä mahtavia tyyppejä ja mukavia asiakkaita. Koho-käyttäjiä heillä on tällä hetkellä jo 35.

Mediatili otti Kohon käyttöön jo reilu neljä vuotta sitten ja he ovat olleet tyytyväisiä Koho-käyttäjiä siitä saakka. Mediatilin toimitusjohtajan Sanna Metsänoron mukaan erityisen positiivisesti Kohossa yllätti asiakaspalvelu: Apua tulee nopeasti, kehitystoiveet otetaan huomioon ja omia raportteja, tai muita toiveita, mitä vaan osaa pyytää, otetaan huomioon. Tämä on luonut vahvan pohjan pitkälle yhteistyölle.

Ratkaisua haettiin töiden tarkempaan kirjaamiseen – saatiin myös paljon muuta

Sanna Metsänoro muistelee kuulleensa Kohosta ensimmäisen kerran Taloushallintoliiton kesäpäivillä. Haussa oli ratkaisu esimerkiksi töiden kirjaamiseen asiakaskohtaisesti. Aiemmin käytössä olevassa järjestelmässä ei ollut työaikakelloa lainkaan vaan ajankulun merkintä oli kunkin työntekijän oman arvion varassa. Lopullisessa järjestelmävertailussa mukana oli kolme vaihtoehtoa, joista henkilökunta sai valita omasta mielestään parhaan. Mediatilissä siis varsinaiset käyttäjät ja heavyuserit saivat vaikuttaa päätökseen ja valita omasta mielestään parhaan vaihtoehdon.

–       Kohossa parhaita ominaisuuksia meille ovat helppo tuntikirjaus, helppo sopimuslaskutus sekä liukumien ajantasainen seuranta. Sanna Metsänoro kertoo.

Käyttöönotto sujui erinomaisesti

Käyttöönotto on Koholla suunniteltu hyvin ja oli sujuvaa tässäkin tapauksessa. Metsänoron mukaan tuotteiden ja asiakkaiden vienti sekä koulutus sujui erinomaisesti Kohon puolelta, mutta kuten uusien järjestelmien kanssa usein, haasteena oli se, kun ei itse tunne vielä järjestelmän toimintaa tarkasti. Alussa tuli tehtyä vähän turhan monimutkaisia työnkulkuja. Esimerkkinä hän mainitsee vaikkapa turhan yksityiskohtaiset työaikakoodit.

Koho kuuntelee mielellään asiakkaiden toiveita ja toteuttaa niitä ketterästi mahdollisuuksien mukaan. Kohoa pystyykin räätälöimään ehkä kilpailijoista poiketen asiakasryhmien ja asiakkaiden mukaan melko paljon. Asiakaspalvelu vastaa hyvin ja toimii ketterästi.

Mediatilin laskutustahti nopeutunut, kannattavuuden seuranta selkiytynyt

Metsänoro kertoo, että Kohon käyttö on näkynyt heillä mm. laskutustahdin nopeutumisena ja kannattavuuden seurannan (niin asiakkaittain kuin tekijöittäin) selkiytymisenä. Sitä myötä epäkohtiin on tartuttu nopeammin, tai ylipäänsä edes huomattu niitä olevan.

Kokonaisuutena Metsänoro antaa Koholle arvosanaksi 10+ ja onkin suositellut ohjelmaa jo useammallekin kollegalle, joista jotkut ovat jo siirtyneet Kohon asiakkaiksi.

Olisiko teillä tarvetta toiminnanohjaukselle? Tilaa ilmainen esittely!

Haluaisitko nähdä lisää? Varaa aika etäesittelyyn!

Varaa maksuton etäesittely ja anna Kohon vakuuttaa. Käymme henkilökohtaisen esittelyn aikana läpi yrityksesi tarpeet ja kulmakohdat ja autamme mm. tehostamaan myyntiä sekä säästämään jopa 87 % laskutuskuluissa. Etäesittely ei velvoita sinua mihinkään, vaan saat paremman näkemyksen siitä, kuinka Koho auttaisi juuri sinun yritystäsi menestymään.