Taloushallintoala muuttuu – Kirjanpitäjästä konsultiksi

Maailma muuttuu ja työ sen mukana. Muutosvoimat kuten digitalisaatio vaikuttavat kaikilla myös taloushallinnon alalla lähivuosina. Valtioneuvoston uusimman taloushallintoalan toimialaraportin mukaan alan markkinanäkymät ovat hyvin positiiviset Suomessa. Taloushallinto alana ei ole niin suhdanneherkkä maailman talouden ja julkisen sektorin kysynnän muutoksille kuin esimerkiksi teknologiateollisuuden alat ja liike-elämän palvelut, joten taloushallintoala porskuttaa suhteellisen vakaasti myös tulevaisuudessa.

Panosta sähköisiin ratkaisuihin

Digitalisaatio on tullut jäädäkseen ja se vaikuttaa alaan kuin alaan. Taloushallinnossa monia prosesseja ja työvaiheita on jo automatisoitu, jolloin työntekijöillä on enemmän aikaa tuottavan työn tekemiseen.

Digitalisaatio on vaikuttanut myös myyjien työhön, koska kaikki tieto on asiakkaiden saatavilla verkossa. Asiakkaat odottavat ensiluokkaista palvelua ja ovat hyvin tietoisia tarjolla olevista ratkaisuista ja palveluista. Kun myyjän kanssa aloitetaan neuvottelut, asiakkaalla voi olla jo paljon pohjatietoa. Myyjän on tärkeää valmistautua tapaamisiin huolellisesti tutustumalla asiakkaaseen ja asiakkaan tarpeisiin.

Lue myös: Digitaaliset järjestelmät tarjoavat mahdollisuuksia pienelle tilitoimistolle

Kirjanpitäjästä konsultiksi

Työnluonne tulee muuttumaan enemmän konsultatiiviseksi, jolloin asiakasta autetaan kehittämään omaa liiketoimintaansa tarjoamalla tietoa ja palveluratkaisuja taloushallinnon saralta. Peruspalvelut kuten lukujen, kuittien ja kulujen kirjaus ei enää riitä vaan asiakkaat toivovat lukujen perusteella jalostettua tietoa, joka hyödyttää heitä liiketoiminnan kehittämisessä. Tämänlainen toiminta vaatii uutta osaamista liiketoiminnan strategisesta kehittämisestä substanssiosaamisen lisäksi.

Raportissa oli yhdeksi alan uhkatekijäksi tunnistettu asiakkaiden asenteet: taloushallinto nähdään pakkona ei liikkeenjohdon apuvälineenä. Alalla on pitkät perinteet ja ketterä kehittämine asiakkaiden kanssa on vielä melko harvinaista, mutta asiakaskokemukseen panostamalla saadaan todellista kilpailuetua, jolloin tarjottu palvelu vastaa asiakkaiden tarpeita ja toiveita. Mahdollisuuksina raportissa on nostettu neuvontapalveluiden lisääminen ja monipuolistaminen. Asiakasryhmäkohtainen erikoistuminen on yksi mahdollisuus erottua muista.

Lue myös: Mitkä asiat vaikuttavat tilitoimiston valintaan?

Osaajista on pulaa

Alan muuttuessa ja prosessien automatisoituessa, joillakin saattaa tulla huoli oman työn katoamisesta. Tämä huoli on kuitenkin aiheeton, jos hieman päivittää osaamistaan. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaiseman toimialaraportin mukaan kirjanpitäjien työllisyysaste on erittäin hyvä ja osaajista on pulaa. Tulevien kirjanpitäjän osaamispaletin tulisi laajentua kattamaan asiakkaan konsultoinnin, sähköisten alustojen kehittämisen ja käyttämisen ja oman osaamisen myymisen asiakkaille. Alan uudistuessa työpaikat tulevat lisääntymään ja työnkuvat monipuolistuvat.

Taloushallintoala polarisoituu

Taloushallintoala tulee polarisoitumaan toimialana tulevina vuosina. Sosiaali- ja terveysalalta tuttu kuvio, jossa muutama iso toimija ostaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä pois markkinoilta on käynnissä myös taloushallinnon alalla. Aika on otollinen yrityskaupoille, koska monissa tilitoimistoissa omistajat alkavat lähentyä eläkeikää eikä jatkajaa välttämättä löydy lähipiiristä tai yrityksen henkilökunnasta. Moni pitkän uran alalla tehnyt yrittäjä myy yrityksensä mielellään, koska alalla tarvittavat sähköiset järjestelmät ovat mittava investointi pienelle yritykselle.

Suuret tilitoimistoketjut hankkivat pienempien tilitoimistojen lisäksi omistukseensa myös muita toimintaa tukevia yrityksiä kuten ohjelmisto- ja laskutusalan yrityksiä. Näin isommat yritykset voivat tarjota asiakkailleen laajasti ja tehokkaasti erilaisia palveluita, mutta pienemmät toimijat voivat sen sijaan kilpailla henkilökohtaisella palvelulla.

Lue myös: Työaikalaki päivittyy 2020-luvulle

Tarvitsetko apua muutokseen? Ota yhteyttä, Koho auttaa!

Haluaisitko nähdä lisää? Varaa aika etäesittelyyn!

Varaa maksuton etäesittely ja anna Kohon vakuuttaa. Käymme henkilökohtaisen esittelyn aikana läpi yrityksesi tarpeet ja kulmakohdat ja autamme mm. tehostamaan myyntiä sekä säästämään jopa 87 % laskutuskuluissa. Etäesittely ei velvoita sinua mihinkään, vaan saat paremman näkemyksen siitä, kuinka Koho auttaisi juuri sinun yritystäsi menestymään.