Tule Koholle töihin

Haluaisitko tulla kasvavaan ja rentoon, mutta ammattitaitoiseen joukkoomme vahvistukseksi?

Meillä on aina silmät auki uusille reippaille koholaisille. Arvostamme oma-aloitteisuutta, positiivista asennetta, hyviä tiimityöskentely- ja asiakaspalvelutaitoja, sekä halua kehittää itseäsi. Organisaatiossamme on matala hierarkia ja teemme työtä läheisessä vuorovaikutuksessa loppukäyttäjien kanssa, mikä mahdollistaa nopean päätöksenteon.
Koholta löytyy tekijöitä eri osa-alueissa, kuten koodareita, teknisiä asiakaspalvelijoita, myyjiä, ja markkinoijia. Jokainen meistä uskoo vahvasti Kohon ylivoimaisuuteen tuotteena, sekä luottaa toisiinsa oman kortensa kantajina tiimissä.

 

Mikael Wallstén työn touhussa
Välitämme paitsi asiakkaistamme, myös toisistamme; tiimimme on sitoutunutta ja arvostamme yhteenkuuluvuutta, sillä juuri henkilöt ovat Kohon toiminnan ydinvahvuus. Yrityksen tarjoamat mahdollisuudet työssä ovat erinomaiset ja taustalla on älyttömän hyvä tiimi auttamassa. Omasta itsestä huolehtimiseen kannustetaan, ja panostamme vahvasti työympäristön viihtyvyyteen.

Koho auttaa parantamaan projektien kannattavuutta ja tehostamaan rutiineja

Koho Sales Oy on vuonna 2014 perustettu ohjelmistoyritys. Kehitämme ja myymme pilvipalveluna toteutettua räätälöitävää Koho-toiminnanohjausta ja meitä on nyt noin 18 henkeä. Koho on segmenttinsä paras toiminnanohjaus ja kasvamme noin 40 % vuosivauhtia ilman pääomasijoittajia. Olemme AA+ luottoluokitettu ja asiakastiedon Suomen vahvimmat ryhmässä. Toimitilamme sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien päässä Helsingin Kalasatamassa.

Asiakkaitamme ovat tilitoimistot, isännöitsijätoimistot ja projektiyritykset. Haluamme auttaa asiakkaitamme tehostamaan liiketoimintaansa ja vapauttamaan aikaa olennaiseen.

Nyt avoinna olevat haut:

Projektipäällikkö

Liity Kohon projektitiimin viidenneksi pilariksi! Projektipäälliköt ovat asiakkaidemme supersankareita, jotka varmistavat, että heidän liiketoimintansa pyörii sujuvasti Kohossa. Työ pitää sisällään Koho-järjestelmän käyttöönottoprojektien läpiviemistä, niiden aikatauluttamista, tilikonfiguraatioita ja kouluttamista, sekä asiakastyytyväisyydestä huolehtimista. Tehtävässä menestyäksesi tarvitset vähintään projektinhallinnan perusosaamista, hyviä sosiaalisia ja tietoteknisiä taitoja, ja oma-aloitteisuutta. Työ vaatii ruotsin kielen sujuvaa taitoa.

briefcase
Katso alta, mitä odotamme uudelta tiimiläiseltä,
ja mitä meillä on tarjottavana.

 

lightbulb

Tarjoamme sinulle

☞ Mielenkiintoisia työtehtäviä kasvavassa yrityksessä
ja mahdollisuuden kehittää osaamistasi

☞ Erinomaisen työterveyshuollon

☞ Avoimen, rennon ja kokeilevan työkulttuurin
– meillä saat tuoda ideoitasi esiin

☞ Mukavat, modernit työtilat kuntosaleineen
hyvällä paikalla Kalasatamassa

☞ Mahdollisuuden etätöihin

☆ Pääset osaksi dynaamista tiimiä, jossa kannustetaan toisia
ja puhalletaan yhteen hiileen

puzzle

Odotamme sinulta

☞ Hyviä vuorovaikutustaitoja

☞ Ongelmanratkaisukykyä

☞ Olet tavoitteellinen, täsmällinen, ja vastuullinen

☞ Hyviä tietoteknisiä taitoja

☞ Sujuvaa vähintään suomen ja englannin kielen
suullista ja kirjallista taitoa

☞ Kiinnostusta kasvaa organisaation mukana

☞ Halua tarttua haasteisiin oma-aloitteisesti

target

Kohota itsesi meille töihin

Koho on voimakkaasti kasvava yritys, ja tarvitsemmekin uusia osaajia säännöllisesti. Paikkoja avautuu sekä teknisemmällä puolella, että projektienvetopuolella.
Olet sitten opintojesi loppusuoralla tai jo alan superosaaja, kunhan sinulla on motivaatiota tehdä töitä ja kehittää itseäsi niin Koho voi olla osa sinun tulevaisuuttasi. Lähetä meille avoin hakemus osoitteeseen rekry@kohosales.com.

logo

Koholainen kertoo:

“Koholla on äärettömän hyvä tapa johtaa: kukaan ei ole antanut sapluunaa johon olisi pitänyt mahtua, vaan on vapaus kehittää omaa työtä sekä mahdollisuus vaikuttaa toimintaan. Työkulttuuri on rento ja asioita tehdään yhdessä yrityksenä. Minulla on vahva luottamus sekä tiimiin että itse tuotteeseen – täällä on kiva olla töissä.”

– Kalle, projektijohtaja

Seuraa meitä

Tiedotamme sosiaalisen median kanavissamme usein uusista ominaisuuksista ja pidämme mielenkiintoisia webinaareja, seuraamalla meitä et jää mistään paitsi! Instagramissa pääset paremmin kurkkaamaan behind-the-scenes-meininkiin ja tutustumaan meihin ihmisiin Kohon takana. YouTubesta taas löydät hyödyllisiä videoita järjestelmästä sekä webinaareja liiketoiminnnan parantamisesta.

Käy myös tutustumassa Tuntikoneeseen, joka on Kohon helppokäyttöinen ja laadukas työajanseurantajärjestelmä. Jos haluat kuulla, mitä asiakkaillamme on sanottavaa meistä, vilkaise toki referenssejämme.